perjantai 26. elokuuta 2016

Masentunut? Saatatkin olla sokeriherkkä!

Päivää ihmiset,

siitä on näköjään yli kolme vuotta, kun olen viimeksi tälle puolelle kirjoitellut. Excitement and Growth eli kiihkeän elämän, ja on nyt poistunut bittiavaruuteen, kun kaikki tuli sanotuksi. Luovuudelle ja itseilmaisulle löytyi kirjoittamisen sijaan uusi kanava, kun palasin takaisin rakkaan flamencoharrastukseni pariin, ja se vei mennessään niin sielun kuin kropankin.

Tänään minulla kuitenkin on sanottavaa. Luin pari viikkoa sitten Kathleen DesMaisonsin sokeriherkkyyttä käsittelevän kirjan Potatoes Not Prozac (ei suomennettu), ja sen viestiä haluan jakaa eteenpäin.

Kirjan mukaan osa ihmisistä on synnynnäisesti sokeriherkkiä, mikä tarkoittaa sitä, että heidän aivojensa serotoniini- ja betaendorfiinipitoisuudet ovat luontaisesti matalia. Tämä ominaisuus periytyy ja on samankaltainen kuin alkoholisteilla. Matalat pitoisuudet aiheuttavat sen, että ihminen on taipuvainen alakuloon ja masennukseen. Jotta aivot saisivat jokaisen ihanan, mielialaa kohottavan hippusen talteen, on niissä ylimääräisiä reseptoreita. Kun tällaisiin aivoihin sitten pääsee sokeria, se aiheuttaa paljon voimakkaamman mielihyvän tunteen kuin ei-herkillä ihmisillä.

Voimakkaan mielihyvähumahduksen jälkeen tulee syvä aallonpohja ja mieli masentuu uudestaan. Tarve uusia kokemus voi olla pakottava, ja ihminen jää koukkuun. Pitkäaikainen sokerimarinointi kuitenkin heikentää aivojen kykyä tuottaa serotoniinia, joten sokeria tarvitaan aina vain lisää. Sokerin syömisestä tulee äkkiä tapa. Ilman sokeria tulee känkkäränkkäolo, mutta suklaapatukka tyynnyttää ja tekee iloiseksi. Sokeriherkkä saa kiksejä myös pelaamisesta, seksistä, netistä tai telkkarista, shoppailusta, tai paremman puutteessa vaikka kontrolloimisesta, stressaamisesta, riidan haastamisesta, jopa itsensä satuttamisesta. Nämä viimeksimainitut eivät ole tuntemuksina yhtä miellyttäviä, mutta aivoille ne tuottavat samankaltaisen endorfiiniryöpyn kuin muutkin keinot.

Ongelma on monimutkainen, koska sokeria on kaikkialla. Itsestäänselviä sokeriherkkuja on vielä suhteellisen helppo välttää, mutta tuoteselosteita lukemalla selviää, että lähes kaikissa elintarvikkeissa on lisättyä sokeria. Hedelmissä on sokeria ja viljatkin hajoavat sokeriksi elimistössä. Nämä kaikki ovat sokeriherkälle myrkkyä.

Sokerimarinadi aiheuttaa samalta tuntuvan krapulan kuin alkoholikin. Tulee synkkiä ajatuksia, masentaa ja kiukuttaa, ihminen tuntee olevansa merkityksetön ja avuton uhri. Voimat vähenevät, niveliä ja lihaksia särkee, turvottaa, vatsa on sekaisin ja koko ajan tekee mieli syödä lisää. Paino nousee ja itseinho samaten, eikä ihminen tuskissaan tajua, miksi ei saa kierrettä poikki. Yhteiskuntamme ankara, "oma vika"-tyyppinen suhtautuminen ylipainoisiin pahentaa tilannetta entisestään.

Monet sokeriherkät ovat muutenkin herkkiä ja tuntevat syvästi niin ilot kuin surutkin. He ovat impulsiivisia, haluavat nopeita ratkaisuja eivätkä jaksaisi nähdä vaivaa, ja heidän on vaikea sanoa ei. Mieliala saattaa vaihdella nopeasti ja kiukku nousta hetkessä.

Sokeriherkkyys on vielä hyvin uusi asia, eikä siitä löydy varsinkaan suomeksi juuri mitään tietoa. Sokerin fyysiselle terveydelle aiheuttamista valtavista haitoista saatu tutkimustieto näkyy jo valtamedioissa, mutta sen yhteydestä masennukseen ei vielä puhuta. Ja erityisesti masentuneille asian tiedostamisella voi olla todella dramaattiset vaikutukset. Ihminen voi käydä vuosia terapiassa ja saada siitä huomattavasti hyötyä, mutta jos sokeriasiaa ei hoideta, ei masennus ota hellittääkseen.

Potatoes Not Prozac antaa sokeriherkälle tiedon lisäksi paljon toivoa. Ongelma paranee ruokavaliolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, minkä sokeriherkkä mielellään tekisi: jättäisi kertaheitolla sokerit ja hiilarit pois ja aloittaisi uuden elämän kammottavien vieroitusoireiden laannuttua. Ei. Sokeriherkän kroppa ei pysy hänen impulsiivisen mielensä tahdissa mukana, ja rajua muutosta seuraa ennen pitkää repsahdus ja paluu entiseen. Tämä ruokavaliomuutos toteutetaan huolellisesti valmistellen, hyvin hitaasti, useiden kuukausien aikana, 7 vaiheen ohjelman mukaisesti - ja sokerin poisjättäminen on vasta vaihe numero 6! Kehoa ja mieltä valmistellaan muutokseen niitä tukemalla, ei shokeeraamalla.

Ohjelma vaikuttaa simppeliltä, mutta ei ole sitä. Jokainen askel pitää sisällään koko joukon asioita, jotka pitää omassa itsessään kohdata, käsitellä ja opetella. Tunteet, pelot ja vastustus nousevat esiin vähän väliä. Onneksi kirjan tekijä ymmärtää sokeriherkän luonnetta täydellisesti, ja osaa varoittaa sudenkuopista etukäteen lempeän lohduttavalla tavalla.

Kirja ei kertaakaan tuomitse eikä pakota, mikä tekee siitä hyvin rohkaisevan. Jokainen sokeriherkkä ei toki ole sellainen, kuin kirjan alussa kuvataan: "aloitat päiväsi mustalla kahvilla, syöt aamupäivällä nälkääsi suklaamuffinin, lounaalla sämpylän (jos ehdit), iltapäivällä rohmuat suklaapatukoita ja kahvia väsymykseen, illalla ryntäät salille ja vedät litran energiajuomaa, ja kotona, sudennälkäisenä, ahmit ison lautasellisen pastaa ja puoli pullollista viiniä." Ei toki. Sokeriherkkä voi syödä pääasiassa hyvin ja säännöllisesti, ja sitten ajoittain ajautua ankaraan jäätelö-suklaa-irtokarkki-limpparikierteeseen.

Sokeriherkkyys on alkoholismia kovasti muistuttava tila, ja monella herkällä onkin vaikeuksia alkoholinkäyttönsä kanssa, vaikkei alkoholisti olisikaan. Mutta syy ei ole ihmisen heikkoudessa eikä tahdonvoiman puutteessa, eikä sokeriherkkä ole luuseri, tyhmä, ymmärtämätön, eikä epäonnistunut. Syy on aivokemiassa, ja ratkaisu on olemassa.