Kato nyt, mitä sä taas teit. Koskaan sä et onnistu missään. Häpeäisit. Ylös siitä sohvalta, läskiperse. Se on ihan sun omaa syytä että noin kävi. Kukaan ei koskaan rakasta sua kun oot tommonen. Nyt kun tuhlasit rahaa tohon älyttömyyteen, niin seuraavaksi oot sillan alla eikä kukaan sua auta. Oma moka. Toi luomi on takuulla syöpä. Ei kannata yrittää, epäonnistut kuitenkin. Oo vaan hiljaa niin kukaan ei huomaa sua. Mitähän muutkin ajattelee jos sä teet noin. Mee ittees. Taasko sä oot syöny kakkua, porsas. Se idiootti, se on kyllä ihan täys narsisti. Miten ihmiset ei tajuu. Kato nyt totakin tossa, kuka sekin luulee olevansa. Minä kyllä tiedän. Miks mulle aina käy näin. Mun elämä on ihan paskaa.
Miltä tuntuisi, jos joku puhuisi sinulle näin päivästä toiseen? Olisitko sellaisen ihmisen kanssa? Toivottavasti et! Silti moni meistä kuuntelee tällaista jatkuvasti, huomaamattaan. Ääni tulee omien korviemme välistä. Usein emme ole tarkkaan tietoisia siitä, mitä ääni sanoo, mutta sen vaikutukset ovat dramaattiset. Koko ajan on paha olo, ja pahaa oloa myös syljetään ulos, toisten päälle. Tai turrutetaan paremman puutteessa vaikka pakonomaisella älykännykän näpelöinnillä.
Länsimainen ihminen uskoo ajattelun voimaan. Meidät opetetaan olemaan loogisia, analyyttisiä, rationaalisia ja sujuvasti argumentoivia. Meistä tulee vähitellen pelkkiä käveleviä päitä. Mielen ylivalta näkyy kaikkialla ympärillämme: tehokkuusajattelu vie maailmastamme kauneuden, tuhoaa luonnon ja sairastuttaa alati kasvavien suoritusvaatimusten paineissa räpiköivät ihmiset. Empatia katoaa, kun asioita mitataan pelkästään hyötynäkökulmasta.
Suuri osa meistä uskoo omat ajatuksensa ja pitää niitä totena. Silti, kun ajatuksiaan lähemmin tarkastelee, huomaa, että äärimmäisen harvoin ne ovat omia. Useimmiten olemme täysin kyseenalaistamatta nielaisseet jonkun toisen ajatuksen tai uskomuksen, joka on sitten alkanut hallita meitä.
Tunteet ja tuntemukset seuraavat ajatuksia. Kokeile vaikka: kuvittele, että pidät kädessäsi sitruunaa. Kuvittele, että leikkaat siitä viipaleen ja puraiset sitä. Joko alkoivat sylkirauhaset toimia?
Mielen hallinnasta puhutaan meillä aivan liian vähän. Olen oman kokemukseni perusteella vakuuttunut siitä, että tiedostamaton mieli ja ajatukset, joita ei ole kyseenalaistettu, ovat merkittäviä tekijöitä erilaisten mielenterveysongelmien taustalla. Ahdistus, huono itsetunto, rohkeuden ja aloitekyvyn puute, pelko, huolet, masennus tai vain epämääräinen paha olo voivat olla suoraa seurausta loputtomasta ajatusten kierteestä. Kun elää vain päänsä sisällä, ei näe ympärilleen, ei pysty reagoimaan realistisesti, eikä mikään tunnu miltään.
Kovin helposti ei oman pahan olon aiheuttajaa tule etsineeksi ajatuksista. Helpompi on syyttää jotain ulkopuolista tai olosuhteita. Mutta meitä eivät masenna niinkään itse tapahtumat, vaan niistä tekemämme johtopäätökset. Pienikin tapahtuma tai asia, jonka joku on sanonut, voi jäädä muhimaan mieleen ja aiheuttaa pitkäksi aikaa epämääräistä ahdistusta. Jos vaikka keväällä radiojuontaja sanoo, että "kaikkihan keväällä lähtevät mökille, kunnostavat moottoripyörää tai istuvat terasseilla" ja itse ei tee niin, saattaa huomaamattaan ja salamannopeasti päätellä, että on vääränlainen. Siitä voi mennä koko kesä pilalle.
Ajatukset voivat myös lamauttaa ihmisen niin, ettei enää uskalla tehdä mitään. Kuvittelemme pahimman mahdollisen ja alamme pelätä sitä ikään kuin olisi varmaa, että niin tulee käymään. Ei tule mieleenkään, että voisi käydä myös toisin.
Hallitsematon mieli on kuin villivarsa: se poukkoilee sinne tänne, menneisyydestä tulevaisuuteen ja takaisin, kuvittelee, jossittelee ja spekuloi. Usein se hakeutuu vanhoille tutuille urille. Kun on sattunut jotain epämiellyttävää, niin mieli alkaa kehrätä tapahtuneen ympärille muistoja ja kuvitelmia toisista samankaltaisista tapahtumista, ja paha olo lisääntyy. Minulle kävi äskettäin niin, että posti toi epämiellyttävän yllätyksen, joka vaati välitöntä reagointia. Sen jälkeen huomasin, että mieleeni nousi ajatuksia yhdestä jos toisestakin asiasta, joka seuraavaksi voisi mennä pieleen, ja olin jo täyttä vauhtia hahmottelemassa erilaisia kontrollointitoimenpiteitä.
Minulla on sukuperintönä voimakas taipumus huolehtimiseen. Olen tehnyt siitä vapautumiseksi valtavan määrän työtä. On ollut hyödyllistä penkoa menneisyyttä ja tunnistaa, mistä huolehtimiseni on saanut alkunsa, mutta ylivoimaisesti tehokkain keino on ollut yksinkertainen mindfulness-harjoitus: kun huomaan alkavani huolestua, keskityn kaikin voimin siihen, mikä juuri nyt on totta ja silmieni edessä. Vaikka perunoiden kuorimiseen, kissan silittämiseen tai hengittämiseen. Laulaminen toimii erityisen hyvin. Tapaan myös muistuttaa itselleni, että en tiedä koko totuutta. Olennaista on myös ollut oivaltaa, että huolehtiminen on opittu taipumus ja tapa, eikä absoluuttinen, todesta otettava ennuste.
Voi olla vaikea myöntää, että omat ajatukset eivät olisikaan totta. Voi käydä rankasti egon päälle, jos huomaa, että ei olekaan tiennyt koko totuutta, on uskonut sokeasti jonkun toisen sanoja, tai ollut täysin väärässä. Siinä voi pahimmillaan pudota koko elämältä pohja. Jos on koko elämänsä uskonut, että maapallo on litteä, että eläinrasva on saatanasta, että lapsuudenkokemuksilla ei ole merkitystä tai että kaikki poliitikot ovat rehellisiä, niin meneehän siinä maailmankuva uusiksi. Tai niin sitä ainakin etukäteen kuvittelee. Mutta asian myöntämisestä tulee niin hyvä olo, että on aivan sama, oliko aikaisemmin oikeassa vai väärässä vai kertakaikkisen kuutamolla.
Kun on koko elämänsä ajan ollut omien ajatustensa vietävissä, vaatii uuden tavan opettelu aikaa ja toistoja. Ehkä kymmeniä tuhansia toistoja. Muutos käynnistyy, kun kolikko putoaa ja ihminen oivaltaa, missä ongelma piilee. Omia ajatuksiaan vastaan ei kuitenkaan kannata käydä taisteluun, sillä se vain lisää sisäistä ristiriitaa. Avain tähän, kuten kaikkeen muuhunkin, on asian tiedostaminen ja huomaaminen siinä hetkessä, kun se tapahtuu. Sen jälkeen voi lempeästi kyseenalaistaa ajatuksensa. Byron Katien tekniikka on mielestäni hyödyllinen, vaikkakaan en pidä sitä sopivana traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Harjoittelun myötä tietoisuus kehittyy ja kyseenalaistamisesta tulee tapa, ikään kuin lempeä tönäisy itselle: oletko ihan varma, että asia on noin?
Kun uskon ajatukseni, olen ahtaalla, jäykkä, ehdoton, pelokas, vihainen, avuton. Kun kyseenalaistan ajatukseni, vapaudun, olen avoin, saan tilaa, näen vaihtoehtoja, olen luova ja kekseliäs.
* * * * *
Älä usko suoralta kädeltä mitään, mitä juuri luit! Pohdi, ota asioista selvää, kokeile ja totea itse.
