lauantai 23. helmikuuta 2013

Näkemiin vaan, murut!

Tv-sarjat herättävät tunteita. Ja saavat herättääkin. Kaikenlainen fanittaminen on tutkitustikin hyväksi mielenterveydelle: on äärimmäisen tärkeää kyetä innostumaan, haltioitumaan ja samaistumaan. Fanittaminen tuo elämään merkitystä ja arjelle vastapainoa. Siksi otankin tähän alkuun esille ilmiön, jonka olen pannut merkille erityisesti Downton Abbey -sarjan fanien keskuudessa: sarjaa käsittelevien nettisivujen kommenttiosiot täyttyvät tuohtuneiden, sarjan käänteistä vielä tietämättömien katsojien valituksista juonipaljastuksista eli spoilereista. Kaikkien, joilla on vaikeuksia ymmärtää omaa vastuutaan, olisi hyvä palauttaa mieleensä tämä perussääntö: jos et halua tietää, miten sarjassa käy, älä käy lukemassa sen sivuja!

Jos siis et halua tietää, miten Komisario Lewis -sarja päättyy, älä lue tätä.


Lewisin 7. kausi on juuri nähty Britanniassa, ja itse katsoin sen eilen dvd:ltä. Innokkaana fanina minulla oli ollut ennakkotilaus vetämässä Amazonissa jo kuukausia, ja koska tiesin jo, että tämä kausi tulisi jäämään viimeiseksi, olin odottanut sitä monenlaisten tunteiden vallassa. Lewis ja Hathaway ovat olleet koskettavin, kiinnostavin ja hauskin poliisikaksikko, mikä ikinä on olohuoneessani vieraillut. Brittidraamat, poliiseilla ja ilman, ovat mielestäni maailman parhaita muutenkin, mutta nämä kaksi ovat tulleet sydämeeni aivan erityisellä tavalla. Ryhdyin siis katsomaan uusia jaksoja iloisena ja innostuneena, mutta samalla hieman haikeana ja huolestuneena. Olisi ollut hirveää, jos jommallekummalle olisi sattunut sarjan lopussa jotain pahaa - mutta onneksi Julian Fellowes ei käsikirjoita tätä sarjaa...

Lewishän tuli alunperin tutuksi ylikomisario Morsen parina vuosina 1987-2000 esitetyssä sarjassa. Vuonna 2006 esitettiin pilottijakso uudesta sarjasta, jossa nähdään Morsen kuoleman jälkeen Länsi-Intian saarilla komennuksella olleen Robbie Lewisin (Kevin Whately) paluu Oxfordiin. Hän on nyt itse komisario, ja parikseen hän saa nuoren rikosetsivän James Hathawayn (Laurence Fox).

Lewis on yksinäinen ja tyhjän päällä, ja hänen elämänsä näyttää toivottomalta. Morse on poissa, niin myös Lewisin suuresti rakastama vaimo Valerie, joka on kuollut liikenneonnettomuudessa. Tytär Lyn on muuttanut jonnekin kauas. Poliisiasemalla on uusi päällikkö ja uudet kuviot. Oxford on muuttunut, mutta Morsen haamu tuntuu tulevan vastaan joka kulman takaa. Kun ei parempaakaan tekemistä keksi, Lewis heittäytyy työhön. Ja sen hän osaa.

Lewisin esittäjää Kevin Whatelya ajatellessani mieleeni tulee ensimmäisenä sana lämpö. Hänen kasvonsa syttyvät hymyyn niin valloittavasti, että on pakko hymyillä takaisin, vaikka sitten telkkarinruudulle. Kevin esiintyi telkkareissamme 1980-luvulla Näkemiin vaan, muru -sarjan luotettavana, mutta jatkuvasti jostain huolissaan olevana Nevillenä. Hänen Robbie Lewisinsä on kokenut poliisi, hieman kyynistynyt ja äreä mutta ihmistä herkkävaistoisesti ymmärtävä. Lewis ei ole erityisen sivistynyt, hänen vahvuuksiaan ovat jalat maassa -realismi ja selkeä näkemys poliisityöstä. Vuodet Morsen kanssa ovat toki vaikuttaneet häneen, ja hän yllättää välillä hienostelevammat kanssaihmisensä pudottamalla jonkin nippelitiedon Wagnerista tai Shakespearesta. Lewis suree vaimoaan ja hänen olemuksessaan on sydäntäsärkevää alakuloa ja haavoittuvuutta. Hän ei usko Jumalaan ja hän suhtautuu vihamielisesti kaikkeen, mikä hipaiseekin uskonnollisuutta tai kuolemanjälkeistä elämää.

James Hathawayta esittää Fox-näyttelijäklaanin komea hujoppi Laurence (jonka isä on James Fox, setä Edward Fox, serkkuja Emilia ja Freddie). Hathaway on teologiaa Cambridgen yliopistossa opiskellut älykkö, "walking Wikipedia but more accurate", joka hallitsee näytöstyyliin latinan ja kreikan kiemurat, sivistyssanat, kirjallisuuden ja historian. Tähtitieteestä hän muistaa ainoastaan muutamia "itsestäänselviä knoppeja", jotka kuitenkin jo menevät perusjampalta yli hilseen. Hänkin on yksinäinen ja eksistentiaalisessa tuskassaan hyvin traaginen hahmo. Luulen, että hän on säilyttänyt uskonsa Jumalaan huolimatta siitä, että hän on syvästi pettynyt uskontoon ja kirkkoon, minkä seurauksena hän aikoinaan jätti teologian ja ryhtyi poliisiksi. Hänen maailmankuvansa on särkynyt monta kertaa, eikä hän oikein löydä paikkaansa. Hän on herkkä, lahjakas ja monimutkainen, ja ymmärtää toisia samanlaisia. Hänen vakava, joskus liiallinenkin vastuullisuutensa johtaa välillä tilanteisiin, joissa hän ottaa tekemänsä virheet äärimmäisen raskaasti, epäilee koko työn mielekkyyttä ja omaa soveltuvuuttaan siihen, mutta muutama hyvinajoitettu, lakoninen toteamus Lewisiltä palauttaa hänet yleensä tasapainoon. Poliisin työn karuus raastaa häntä kuitenkin aina vain enemmän, ja hänen käsityksensä ihmisen perushyvyydestä joutuu kovalle koetukselle.

Laurence Fox on omien sanojensa mukaan ihmisenä täysin erityyppinen kuin Hathaway: "maaninen, epäkorrekti sekoilija". Ihailen ja hämmästyn aina sitä, kuinka taitavat näyttelijät pystyvät kaivamaan itsestään esiin täysin erilaisia hahmoja kuin he itse ovat. Miten voi olla, että Benedict Cumberbatch, joka on hyväkäytöksinen, sivistynyt, pehmeä ja kohtelias, löytää itsestään sähäkän, friikin Sherlockin?

Sarjan edetessä Lewis ja Hathaway ovat tottuneet toisiinsa ja heidän välilleen on kasvanut vahva luottamus. Heidän keskinäinen naljailunsa on saanut alun terävyyden jälkeen lämpimän sävyn ja kumpikin on valmis pelastamaan toisen pulasta. Kun alussa Lewisiä ärsytti parinsa kirjaviisaus, on hän sittemmin oppinut suhtautumaan asiaan lempeällä ymmärryksellä ja arvostuksella. Näyttääpä hän jopa pehmenneen ajatukselle, että hengellisyys voi auttaa ihmisiä selviytymään elämässään, vaikka hän ei edelleenkään itse usko mihinkään. Toisen kauden hienossa Life Born of Fire -jaksossa Lewisin ja Hathawayn suhde oli kovalla koetuksella Hathawayn salattua omasta menneisyydestään rikostutkintaan vaikuttavia tärkeitä seikkoja, ja toinen kriisi koettiin kolmannen kauden jaksossa The Quality of Mercy, jossa Hathaway sai sattuman johdattamana selville, kuka oli syyllinen Lewisin vaimon kuolemaan. Kriiseissä kumpikin joutui pohtimaan omaa itseään ja suhdettaan toiseen, ja kumpikin huomasi, miten paljon heillä itse asiassa on yhteistä. Jossain jaksossa, en nyt tähän hätään muista missä, miehet puhuivat siitä, kuinka he eivät olleet koskaan olleet innokkaita liittymään mihinkään porukoihin. "Juu, en minäkään." Siinä he seisoivat silti vierekkäin, kaksi samanlaista, toisiinsa liittyneinä. Ja kenelle Robbie soittaa kysyäkseen ruoanlaitto-ohjeita, kun Laura on tulossa kylään? No Jamesille tietysti.

Vaikka kumpikin hahmo on yksinäinen ja omalla tavallaan surullinen, on heidän keskinäisessä kemiassaan paljon hiljaista, kutkuttavaa huumoria ja nokkelia letkautuksia. Koska olen naisena tottunut analysoimaan tunteita monisanaisesti ja värikkäästi, minua ihastuttaa, miten parilla sanallakin voi välittää toiselle juuri sen, mikä on tärkeää. Erityisesti sanattomat, pelkkien katseiden ja ilmeiden varaan jäävät, yhteisymmärryksestä kertovat viestit ovat aarteita - ja ne huomatakseen täytyy keskittyä. Lewisiä ei muutenkaan voi katsoa vain toisella silmällä, sillä sen juonet ovat niin monimutkaisia, että jaksoja pitää katsoa monta kertaa eikä sittenkään ole ihan varma, miten kaikki meni. Sarja vaatii katsojalta paljon.

Sarjassa on koko ajan pidetty yllä Morsen muistoa. Katukuvassa vilahtaa vanha, punainen Jaguar, arkistosta löytyy Morsen käsialalla täytetty sanaristikko tai hänen kirjoittamansa kirje, tai joku rikostutkintaan kytkeytyvä henkilö muistaa hänet. Lewis ja Hathaway istuvat pubeissa pohtimassa juttujaan, aivan kuten Morse ja Lewiskin tekivät. Ensimmäisessä jaksossa, kun Lewis ja Hathaway on virallisesti nimetty työpariksi, he menevät sille samalle kauniille ulkoterassille, jolla Lewis ja Morse viimeistä kertaa yhdessä istuivat. Sille terassille loppuu myös Lewisin ja Hathawayn tarina. Lewis on päättänyt vihdoin jäädä eläkkeelle viettääkseen enemmän aikaa tyttärensä, tämän pojan ja patologi-Lauran kanssa - Lauran, jonka kanssa hän vihdoin, seitsemän vuoden kiertelyn ja kaartelun jälkeen, on uskaltautunut suhteeseen. On ihanaa nähdä onnellinen Robbie Lewis, joka näissä viimeisissä jaksoissa hymyilee enemmän kuin koko sarjassa yhteensä :) Hathaway taas on todennut, että hän ei halua jatkaa poliisina, osaksi siksi, että kukaan ei ymmärtäisi häntä kuten Lewis - "If you go, I go" - ja osaksi sen takia, että poliisityön raadollisuus on käynyt hänen syvälliselle sielulleen liian raskaaksi. He sopivat edelleenkin käyvänsä yhdessä tuopilla silloin tällöin, ja kun Hathaway tapansa mukaan muodollisesti kutsuu Lewisiä sanalla "sir", tämä korjaa: "it's Robbie." He eivät ole enää pomo ja alainen, vaan kaksi ystävää.

Olen täysin samaa mieltä Robbie Lewisin kanssa, joka Jamesinsa tiedusteluun siitä, onko tämän nuoren poliisin opettaminen ollut ajanhukkaa, vastaa: "No, it hasn't been a waste of time. It's been a pleasure." Minullekin se on ollut ilo, suuri ilo.



PS 20.7.2014 Lewis ja Hathaway palaavat vielä tämän vuoden aikana 8. kauden jaksoissa! Ah, ihana jälleennäkeminen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti