torstai 3. tammikuuta 2013

Kerro mistä mä löydän sen...

Joskus elämän synkroniteetit panevat meikäläisen ihan polvilleen. Sain eilen tilaisuuden kerrata ja kiteyttää itselleni kaikki viimeaikaiset pohdintani. Näin se kävi:

Puuhailin aamulla keittiössäni kuten kaikkina muinakin aamuina. Vieno-kissa pyöri jaloissa ja radio lauloi. Metroliikenne oli taas poikki, ja uutistenlukija painotti taas sanoja väärin. Ihan tavallinen keskiviikkoaamu siis. Jossain sitten siinä munakokkelin ja viherpirtelön välissä pulpahti vielä unesta rentoon mieleeni ajatus, että olisipa hauskaa, jos radiosta tulisi jotain uutta Tuurea. Järki heräsi salamannopeasti ja sanoi, että eihän se nyt ole mahdollista, viimeisin albumihan on hädintuskin ehditty kuunnella puhki, ei vielä voi uusia biisejä tulla...

Lehti oli luettu ja kupit tiskattu, ja olin toisessa huoneessa sähköpostin ääressä, kun korviini kantautui jotain kovin tuttua, mutta samalla ennen kuulematonta. Säntäsin radion ääreen ja väänsin nupit kaakkoon, Vieno työnsi päänsä esiin peiton alta katsoakseen, minkä hepulin emäntä tällä kertaa sai. Oi, miten ihanasti keinui Tuuren ja Karavaanin upouusi kappale "Oi onnenmaa"! Sähköpostit jäivät vastaamatta ja tukka pesemättä, kun sydän pamppaillen rupesin etsimään kappaletta netistä. Hetken aikaa näytti siltä, että tässä käy kuin aikoinaan Unkarinsyreenien kanssa: biisiä ei ole vielä julkaistu, ja mielenrauhani täysin menettäneenä päädyn vahtaamaan radiota (melkein) yötä päivää kuullakseni sen uudestaan. Onneksi se kuitenkin löytyi. Kuunnellaanpa taas...



Tässä on sitä Karavaani-tunnelmaa, joka puhuttelee minua niin, että muu maailma pysähtyy. Haikea itämainen sävelkulku kohdassa "oooooooooi onnen maa", huomasitteko? Ja tuo rytmi! Ja nuo soittimet! Olin ollut Afrikan tähti -albumin ilmestyttyä aavistuksen huolissani, että aikovatko Tuure ja karavaanarit vähitellen luopua noista elementeistä ja hivuttautua enemmän perus-Suomi-iskelmäkomppia kohti, mutta tässä biisissä ne ovat kaikki taas paikoillaan. Oi onnea :)

Mutta ne SANAT. "Oi onnen maa, kerro mistä mä löydän sen, onnen, rauhan ja rakkauden?" Tuure laulaa minun elämästäni. Taas. Kuinka olenkaan etsinyt omaa onnen maatani, niin fyysisestä kuin henkisestäkin maailmasta, ja tuskaillut täsmälleen samojen kysymysten kanssa kuin tässä biisissäkin tehdään. "Entäpä jos vaihdan suuntaa ja muutan Kap Verdeen, jossa musiikki soi, lapset jaloissani ilakoi, entä jos saan silmiini Saharan hiekkaa, eksyn kartalta pois enkä enää nähdä sua voi?" Kaipuuseen vaihtaa maisemia ja aloittaa alusta jossain muualla - uudessa paikassa, parisuhteessa tai työssä - missä onni näyttäisi lymyilevän, sekoittuu aina pelko. Entä jos en tulekaan onnelliseksi, kadotan itseni eikä minulla ole enää paluuta sen luo, josta olen luopunut? Tämä on ikuinen kysymys, johon ei taida olla valmista vastausta. "Käännänkö kivet ja käännänkö kannot vai lähdenkö kulkemaan?" Onko onni täällä, vai sittenkin tuolla, löydänkö sen sitten kun saavutan x ja y?

Oma pitkä etsintäni päättyi kun huomasin, että onni ei koskaan tule "sitku". Se veijari on piilossa aivan nenämme edessä. Sitä ei voi löytää eikä omistaa, sen voi vain kokea. Tommy Hellsteniä mukaillen: tule ensin onnelliseksi, ja katso sitten, haluatko muuttaa Kap Verdeen. Onni on ainoastaan tässä ja nyt. Onni on, kun kuulee yllättäen radiosta Tuuren uuden kappaleen. Onni on, kun joulukuun hämärässä muistaa, miltä näyttää helmikuisten aamujen valo. Surussa ja ikävässäkin on onnea, koska ne kertovat, kuinka paljon olen rakastanut.

"Elämä on Afrikan tähti." Ja onnen maan löytää, kun oivaltaa, miten suuri lahja on, että saa olla tässä kaikessa mukana. Onni on siinä, että saa pelata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti