Valaistunut?

Eilen alkoi telkkarissa uusi HBO:n sarja nimeltä Valaistunut. Se kertoo naisesta, joka saa töissä hermoromahduksen ja lähtee hoitamaan itseään johonkin henkisen kasvun keskukseen Havaijille. Kaikesta päätellen hänessä on Havaijilla syntynyt syvällisiä oivalluksia, hän on saanut henkisiä kokemuksia ja kokenut yhteenkuuluvuutta ja uudenlaista merkityksellisyyttä. Hän palaa kotiin täynnä rakkautta, luottamusta ja uskoa siihen, että voi muuttaa maailmaa. Mutta maailma ei olekaan valmis ottamaan vastaan naisen tuomaa ilosanomaa.

Saa nähdä, miten sarja etenee, mutta tämä ensimmäinen jakso herätti minussa suurta myötätuntoa, sydämen pohjasta kumpuavaa hilpeyttä, sekä sellaista hieman kyyristyttävää, noloa tunnetta, jonka saattaa joskus kokea, kun äkkiarvaamatta näkee itsensä peilistä.

Minä olen ollut tuo nainen.

Koin ensimmäiset elämää suuremmat oivallukseni vuonna 1999 tanskalaisen Personal Management Internationalin järjestämällä, hahmoterapian metodeihin perustuvalla johtamiskurssilla. Tullessani kotiin koin, että kaikki oli muuttunut. Olin kokenut, mikä voima oli tunteiden ilmaisulla, rehellisellä palautteella ja yhteisöllisyydellä. Yhtäkkiä kaikella oli merkitys, ja minulla oli voima muuttaa asioita, siis maailmaa, paremmaksi. Olin nähnyt valon, säteilin jumalallista rauhaa ja tietoisuutta ja uskoin vilpittömästi, että muutkin näkisivät totuuden, kun vain osoittaisin heille, mistä se löytyy.

Kurssin lopussa kouluttajat olivat muistuttaneet meitä, vitsin varjolla mutta silti täysin vakavissaan, että muu maailma ei sitten ole ollut PMI:n kurssilla, ja tähän todellisuuteen törmäsinkin välittömästi. Esimieheni suhtautui vähintäänkin epäluuloisesti oppimiini metodeihin, ja kollegani ja alaiseni kokivat tunteiden ilmaisuni kiusallisena. Vähän kuin HBO:n sarjan hahmotkin, jotka jähmettyivät ja kiemurtelivat, kun päähenkilö yhtäkkiä halaili heitä. Läheisenikään eivät olleet lainkaan valmiita vastaanottamaan antamaani suoraa palautetta. Eikä riittänyt, että itse toimin näin, vaan aloin käännyttää myös toisia. Uskoin todella, että voisin muuttaa heitä ja siten vihdoin saavuttaa sen rauhan ja rakkauden täyttämän elämän, jota kiihkeästi kaipasin. Minun on täytynyt olla todella rasittava tyyppi.

Moni haluaa nykyään henkisempää elämää. Henkisinä ominaisuuksina pidetään yleensä rauhaa, anteeksiantoa, suvaitsevaisuutta, myötätuntoa, rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja pyrkimystä hyvään. Äärimmäisen hyviä ja kauniita ominaisuuksia kaikki. Mutta kun pyrkii kehittämään ja korostamaan itsessään näitä puolia, saattaa tulla luoneeksi itselleen henkisen imagon, jolloin kaikki siihen sopimattomat ominaisuudet pitää tukahduttaa, tai vähintäänkin "työstää pois". Ei-henkisiksi ominaisuuksiksi saatetaan kokea ahneus, laiskuus, itsekkyys, heikkous, viha, epäluulo, julmuus... kaikki seitsemän kuolemansyntiä ja vähän päälle. Kun tuomitsee nämä ominaisuudet itsessään, tuomitsee ne automaattisesti myös toisissa, ja niin ollaankin jo todella kaukana anteeksiannosta ja myötätunnosta. Tuomitsevuus on tietysti myös yksi niistä ominaisuuksista, joita henkisenä ihmisenä itseään pitävä ei voi itsessään hyväksyä, joten on pakko tuomita oma tuomitsevuutensa. Omalle itselle jää aina vain vähemmän tilaa elää, mikä luonnollisesti lisää ahdistuksen ja vihan tunteita, jotka sitten pahimmassa tapauksessa kohdistetaan ympäristöön: "tämä on sinun syysi, sinä estät minua elämästä." Näin alkavat sodat.

Henkisyydestä saattaa tulla puolustuskeino elämää vastaan. Mielenkiintoinen termi "spiritual bypass" tarkoittaa juuri sitä. Henkisten fraasien taakse voi kätevästi mennä piiloon, kun ei halua kohdata elämää sellaisena, kuin se on.

Henkisellä polulla olevia vaanii vaara muuttua ihmisen puolikkaiksi, karikatyyreiksi ja kontrollifriikeiksi - henkistä imagoahan täytyy vaalia. Siitä on elämä kaukana. Hyväksymällä yhden ominaisuuden, mutta ei sen polariteettia, tulee kieltäneeksi elämän kokonaisuuden. Elämähän pitää sisällään kaiken, kaikki ominaisuudet ovat sen ilmenemismuotoja, ja jokaisen ominaisuuden mukana tulee aina sen polariteetti. Jos olemme hyviä, on meissä myös pahuutta. Jos olemme sallivia, vaatimattomia ja vahvoja, on meissä myös tuomitsevuutta, ahneutta ja heikkoutta. Näin on oltava, jotta tasapaino säilyy. Se on todellista täydellisyyttä. Yin ja Yang.

Ainoa tie tästä ulos on se, että antaa itselleen luvan tuntea kaikkia tunteitaan ja lakkaa luokittelemasta niitä hyviin ja pahoihin. (Tuntemisella tarkoitan tuntemista, en toimimista tunteen vallassa.) Eiväthän tunteet edes ole "meidän", siis siinä mielessä että ne voisivat jotenkin määrittää, keitä olemme, vaan ne ovat universaalia elämän energiaa, joka liikkuu meissä kaikissa. Jokaikinen ihminen maailmassa voi ajatella samoja asioita ja tuntea samoja tunteita. Miten siis milloinkaan mikään tunne, joka minussa nousee, saavuttaa huippunsa ja laskee, voisi kertoa mitään siitä, kuka minä todellisuudessa olen? Merikin tietää, etteivät sen aallot sitä määritä: välillä on tyyntä ja välillä myrskyää, mutta meri pysyy aina samana.

Maailma on, mikä on, eikä se suostu muuttumaan sellaiseksi, kuin me haluaisimme sen olevan. Aito, suorastaan radikaali hyväksyntä ymmärtää tämän. Maailma on kyllä täydellinen, ei tarvitse kuin avata silmänsä ja nähdä se. Ja täydellisiä olemme mekin, kaikkinemme. Sen oivaltaminen on tie todelliseen paranemiseen.