Midsomer Murders -sarjan eilinen jakso päättyi kohtaukseen, jossa ylikomisario Barnaby ajoi kotiinsa pimeän, sateisen kylän halki ja näki auton valoissa hahmon, joka kulki tien yli ja katosi. Itse en sentään luikkinut sängyn alle, mutta koko kroppani meni kyllä kananlihalle.
Tuntematon herättää meissä kaikissa pelkoa. Muinaiskansojen myyttisessä maailmankuvassa erilaiset ilmiöt selitettiin yleensä jumalten oikuilla, suosiolla tai vihalla, ja heidät piti yrittää pitää tyytyväisinä, jotta sää suosisi satoa ja ihmiset pysyisivät terveinä. Tieteen kehittymisen myötä on moneen muinaiseen mysteeriin löytynyt luonnollinen selitys, ja tiede onkin syrjäyttänyt uskonnon monella alueella. Kun on tietoa, ei tarvitse uskoa. Maailmassamme on kuitenkin vielä vallalla monenlaisia uskomuksia, joilla yritämme ottaa haltuun selittämätöntä.
Kuuntelin tänä aamuna radiosta mentalisti Noora Karman kiinnostavan haastattelun. Hän sanoi, että on Suomeen palattuaan joutunut ennenkokemattoman mylläkän keskelle. Jotkut syyttävät häntä paholaisen lähettilääksi, toiset taas ovat sitä mieltä, että hän on jumalan asialla. Noora itse tietenkään ei pidä tekemiään temppuja mitenkään yliluonnollisina, koska hän tietää, miten ne tehdään. Hän käyttää aistejaan ja logiikkaa hyväkseen tavalla, joka on tavalliselle ihmiselle vieras. Mielenkiintoista oli, että maissa, joissa ollaan hyvin taikauskoisia, eivät Nooran temput ole saaneet aikaan samanlaista hälyä kuin täällä Suomessa. Jäin miettimään, mistä mahtaisi olla kysymys. Taikatemppuihin suhtaudutaan ilmeisesti täysin luonnollisena asiana kulttuurissa, jossa taikuus on muutenkin koko ajan läsnä. Meidän kulttuurimme taas on hyvin tiede- ja teknologiakeskeinen ja henkiset ja yliluonnolliset kokemukset jäävät monesti vain ihmisten itsensä tietoon. Niistä ei kehdata puhua, jottei leimauduttaisi. Mitä pomokin sanoisi. Toisaalta kirkon asema on meillä vielä vahva, vaikka väitänkin, että moni kuuluu kirkkoon vain tavan vuoksi, eikä ole koskaan tullut tarkemmin pohtineeksi omaa suhdettaan uskoon ja hengellisyyteen. Osuuko Noora Karma temppuineen johonkin arkaan asiaan, josta meillä mieluummin vaiettaisiin?
Olen kuullut ja lukenut paljon tarinoita ihmisten yliluonnollisista kokemuksista. Itsekin olen kokenut paljon sellaista, jota ei voida tieteellisesti (vielä) selittää. On merkillepantavaa, että yleensä selitämme kokemamme oudot asiat meihin ehdollistettujen ja itse omaksumiemme uskomusten mukaisesti. Jos uskoo enkeleihin, todennäköisesti näkee enkeleitä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tiedämme kristallinkirkkaasti, miten jokin asia on ilman, että tiedämme, miksi sen tiedämme, voi selitys olla että olemme kuulleet jumalan tai enkelien puhuvan, tai edesmennyt rakkaamme/voimaeläimemme/henkioppaamme on meitä ohjaamassa, omat selväaistimme kertovat asian meille, tieto on peräisin edellisestä elämästämme, tai luemme sen korteista tai miksei vaikka kristallipallostakin. Kaikki selitykset ovat lopulta kuitenkin samanarvoisia ja ikäänkuin kumoavat toisensa suuressa kokonaisuudessa. Onhan intuitiota, telepatiaa ja ennaltatietämistä jo jonkin verran tieteellisesti tutkittu, samoin kuin kuolemanrajakokemuksia, mutta mitään selkeitä vastauksia ei tietääkseni ole saatu.
Yksi tapa suhtautua maailmaan on uskoa vain se, minkä on itse kokenut. Kovin epäluotettava ja rajoittava kyseinen menetelmä tosin on. Otetaan vaikka tuo Midsomer Murders -kokemukseni. Tiedän hyvin, että kysymyksessä oli televisio, elektroninen laite, joka litteän ruutunsa kautta välitti olohuoneeseeni tilanteen, joka oli käsikirjoitettu, näytelty ja kuvattu - täysin keinotekoinen tilanne siis. Mutta siitä huolimatta kehoni reagoi. Tälle ilmiölle on hieno englanninkielinen termi temporary suspension of disbelief, minkä voisi rennosti suomentaa "aivot narikkaan"; suostun sivuuttamaan sen, että tiedän kyseessä olevan fiktiivisen tarinan, joka välitetään minulle sähköisten impulssien muodossa, ja heittäydyn siihen mukaan; itken, nauran ja menen kananlihalle ikään kuin se olisi täyttä totta. Mistä päästään siihen kiinnostavaan kysymykseen, että mikä sitten on oikeasti totta, ja mistä sen tietää..... Maapallon esimerkiksi sanotaan olevan pyöreä. Hyvä on, mutta en minä sitä itse ole nähnyt, koska en ole käynyt avaruudessa katsomassa maapalloa. Minulle on kyllä kerrottu niin, olen nähnyt kuvia, ja koska asiasta kertovat henkilöt vaikuttavat riittävän luotettavilta, on ihan järkevää uskoa heidän sanaansa.
Olen koko ikäni halunnut ja yrittänyt kovasti uskoa siihen, mitä minulle on kerrottu jumalasta, enkeleistä, hengistä ja muista "yliluonnollisista" asioista. Uskominen ei vaan jostain syystä minulta onnistunut, vaan jahtasin henkisiä kokemuksia saadakseni jonkinlaisen todisteen siitä, että henkimaailma on olemassa. Nyt ymmärrän tämän jahdin mielettömyyden ja sen suuren ahdistuksen, jota se minulle aiheutti. Vasta aivan viime vuosina olen uskaltanut päästää siitä irti ja myöntää itselleni sen, että minulle kerrotut asiat ovat uskomuksia, tapoja selittää selittämätöntä, ja että maailman kaikki uskonnot palvelevat tätä samaa tarkoitusta. On hurjaa kohdata elämän mysteeri ilman selityksiä ja hyväksyä, että totuutta ei ole hallussa kenelläkään. Kenties objektiivista, absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan - tai se on kaikkien osatotuuksien summa. Ehkä kaikelle, mitä vielä pidetään "yliluonnollisena", on löydettävissä täysin luonnollinen, fysiikan lakien mukainen selitys. Jotkut sanovat, ja olen itsekin sanonut, että "sun täytyy vain uskoa", tai "saat itse valita, mihin uskot" - mutta nähtyäni uskomusjärjestelmien läpi ei ole enää mitään mieltä ryhtyä uskoilemaan johonkin vain huvin ja urheilun vuoksi. Tai korkeintaan sen vuoksi ehkä voisin. Mutta en pysty tosissani enää uskomaan mihinkään, jonka tiedän illuusioksi.
Mutta mitähän se Vieno sitten näki....?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti